sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Vuoden 2016 sählät


Vuoden sählä -tittelillä palkittiin vuosikokouksessa Noora Lappalaisen shelttineidot Luna ja Kira. Näin Noora kertoo sählättäristään:

Sanonta kuuluu "joukossa tyhmyys tiivistyy". Meillä ei ole koskaan tylsää kahden shelttineidin, Lunan ja Kiran kanssa.

Tulin yhtenä päivänä koulusta kotiin, kun avasin oven, odotti minua silppua täynnä oleva lattia. Kaksi pientä sheltti piraijaa oli käynyt tapetin kimppuun. Remonttireiskat nähtävästi tahtoivat vaihtaa tapetin uuteen ja päättivät auttaa vanhan irrottamisessa. Kumpikaan ei suostunut kertomaan kumpi oli tämän päähän piston saanut tai aloittanut...

Siivotessani nuorempi neiti Kira yritti vielä vähän tapetista kiinni ottaa ja molemmat seurasivat silppujen keräämistä silmä kovana, "meidän kova aherruksemme tuhottiin". ;) Mutta ei näille karvakorville voinut olla vihainen, kun niin söpösti istuivat ja tapittivat. ;)

Tästä ei mennyt montaa päivää kun seuraava katastrofi, "remonttipuuhat", saivat jatkoa. Tällä kertaa iskun otti vastaan keittiön pitkä seinä, keskelle seinää oli "porattu" noin 3 senttiä läpimitaltaan oleva kuoppa. Eipä siinä mitään, rikollinen palasi rikospaikalle nuolemaan aikaan saannostaan. Kirasta nähtävästi seinä maistui mahtavalta ja reikä tästä laajeni (valitettavasti) vielä vähän.

Noiden kahden suurhankkeen jälkeen ei ole tullut uusia kohteita remontoitavaksi, johtunee nähtävästi "rahoituksen puutteesta" ja palkan vähyydestä. ;) Mutta onneksi on muitakin mahdollisuuksia toteuttaa itseään, kuin suurremontit; Luna huolehtii kotihengettärenä, että talosta varmasti löytyy enemmän parittomia sukkia kuin parillisia. Neiti sukkien kauhu tuhoaa AINA toisen parin sukista isoilla rei-illä joten omistaja joutuu "iloisesti" (häpeäkseen) laittamaan eripari sukkia. Luna ei tietenkään varasta likaisia sukkia, vaan niiden on oltava puhtaita. ;) Kira ei ole vielä (onneksi) päässyt sukkien makuun.

Ja jotta nenäliinat eivät seisoisi pöydillä liian kauan tai olisi takintaskussa pölyttymässä niin ne on hyvä "hoidella" hienotunteisesti raatelemalla silpuksi, eritoten omistajan iloksi sen sängylle tai keittiön pöydän alle. Kira oppi tämän aiheen jo varhain ja alkoi varastella tuolissa istuvan ihmisen taskusta nenäliinoja, oikea pitkäkyntinen. Luna puolestaan harrastaa enemmän sänky silppua.
Lunalla on vielä yksi intohimo jota neiti näpsä toteutti omaksi ilokseen ja meidän kauhuksemme useasti viime vuonna... Tämä oli tiskirätin raatelu ja syönti. Nähtävästi se on kiva kurotella pöydän laidalta ja mussuttaa hajuista rättiä innostuksen vallassa. Toiset sitten ovat sydän kylmällään tuleeko tämän supermahan tuotokset ulos asti vai kiidätetäänkö kohta suolen avaukseen...

Odotamme "innolla" kuluvan vuoden saavutuksia.

Ps. Kumpaakaan viime vuoden suurhanketta ei ole vieläkään saatu korjattua, keittiönseinä pitää uusia kokonaan tuon pikkuisen termiitin takia :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti