Etelä-Suomen Sheltit ry järjesti 6.4 hakutreenin. Kiitos kovasti Jenni Korhonen treenin pitämisestä!
Kuvat: Heini Schulman
''Olimme kuuden sheltin porukalla tutustumassa Jennin
opastuksessa hakuun eli
henkilöetsintään. Alueella samaan aikaan pyörinyt suunnistuskisa meinasi
aiheuttaa hetkittäin hieman häiriötä, mutta mahduimme onneksi kaikki hyvin
samaan metsään, kunhan vain pidimme silmät auki suunnistajien varalta. Kaikkien
koirat olivat aivan aloittelijoita eikä omistajillakaan ollut suurempaa
käsitystä koko lajista, joten aloitimme aivan perusasioista. Harjoittelimme
sitä, että koira pyrkii ensin näkyvillä olevan ja myöhemmin piiloon juoksevan
maalimiehen luokse. Koirilla ei ollut ainakaan innosta puutetta - toiset
pusuttelivat maalimiehiä ja toiset juoksivat tohkeissaan koko maalimiehen
piilon ohi. Voin varmasti sanoa, että kaikilla koirilla ohjaajineen oli hauskaa
ja kaksi tuntia kului aivan hujauksessa. Suurkiitokset ESS:lle tällaisen
kokeilun järjestämisestä, toivottavasti saamme tällaisia jatkossakin lisää!'' -Emeliina Tähtinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti